Elina
entzündete diese Kerze am 22. Mai 2026 um 13.45 Uhr
Rakas ystävä Ilse!
Opin tuntemaan sinut ja Eemelin lomakylä Lapponiassa Inarissa 1977. Eemeli, siis Emil, kulki ahkerasti kalassa ja sinä jäit usein lomakylän ja puhuimme paljon keskenämme. (Taisin olla ainoa, joka puhui saksaa?)
Tutustuimme ja viihdyimme yhdessä, vaikka ikäeroa oli 16 vuotta ja maailmamme olivat aivan erilaiset. Minä opiskelin yliopistossa, sinä olit jo vakiintinut
Kävitte vanhempieni luona Torniossa ja enoani luona maalaistalossa Kuivaniemessä.
Minä kävin usein interraililla ja aina oli pysähdys mennen tullen Peinessa. Muistan, kun kerran Istanbulista tullessani soitin teille Münchenistä ja sanoin olevani kohta teillä. Te nauroitte. Ja Eemeli haki asemalta .
Teiltä opin paljon. Kieltä, kulttuuria, täsmällisyyttä eli "saksalaisia hyveitä" ja paljon muuta. Kiitos.
Viimeisen kerran kävin kahden vanhimman lapseni Lauran ja Heikin, sekä Inarin yhteisen tuttavamme Armin kanssa luonanne keväällä 2006. Rautatieasmalla Eemeli ja sinä vilkuitirre meille valkoista nenäliinaa jäähyväisiksi.
Joka joulu saimme vuosikymmeniä teiltä pieniä kalentereita, joissa oli lauseita Raamatusta ja kauniita kuvia. Enää niitä ei tule. Se aika meni.
Viimeinen kirjeesi tuli tammikuussa ja sisälsi kauniita liikuttavia runoja. Ikäänkuin jäähyväisiksi.
Nyt olet Ilse turvassa ja Eemelin luona. Kaikki on hyvin.
Kiitän sinua ja teitä molempia vuosikymmenten ystävyydestä. Se on merkinnyt minulle paljon.
